Sök på sidan

Vanha Satama – Kulttuurihistoriallinen resurssi

Guy Björklund, Pietarsaaren museo

Vanha Satama – Kulttuurihistoriallinen resurssi

Pietarsaaren Vanha satama käsittää merenlahden sisintä aluetta joka ulottuu pohjois-etelä suunnassa, Pietarsaaren keskustan luoteispuolella. Satamalahteen, kuten sitä toisinaan kutsutaan, päästettiin vuosikymmenien ajan kaupungin viemärivedet ja lahden ajateltiin lietteiden johdosta kokonaan rehevöityvän umpeen. Kun kaupunki 1970-luvulla sai uuden puhdistuslaitoksen ja Vanhan sataman vesialueiden saastutus loppui, satamalahden restaurointisuunnitelmat käynnistettiin. Tässä vaiheessa vesistö oli jo hyvin saastunut ja vesi niin matalalla, että lahti oli lähestulkoon käyttökelvottomassa kunnossa.

Vanhan sataman alue kuului 1950-luvulle saakka sekä Pietarsaaren että Pedersören kuntaan. Raja kulki keskellä satamalahtea, niin että eteläinen ja itäinen ranta-alue kuului Pietarsaareen, kun taas läntinen ranta oli osa Vestersundinkylää, ja kuului Pedersöreen. Ensi sijaisesti ajatus oli, että Vanha satama tarjoaisi uusia ja parempia venepaikkoja huviveneille, mutta tässä vaiheessa heräsi myös idea koko satama-alueen kokonaisvaltaisesta kartoittamisesta. Kaupunginvaltuusto nimesi 1985 komitean, jonka oli tarkoitus selvittää minkälaisiin käyttötarkoituksiin Vanhan sataman aluetta tulevaisuudessa voisi käyttää. Vielä samana vuonna komitea esitti raportin, jossa alueen kehittämisperusteluissa korostettiin satama-alueen ympäristöllisiä ja kulttuurihistoriallisia ominaisuuksia ja resursseja. Pietarsaarelaiset olivat jo vuosisadan alusta käyttäneet Vanhan sataman aluetta virkistystarkoituksessa. Alueella onkin toiminut muun muassa uimala, tanssipaikka, huvipuisto, purjehduspaviljonki sekä kesähuviloita, lisäksi Vanha satama on palvellut kaupungin asukkaita viihtyisänä samoilualueena. Tästä syystä olisi suotavaa, että kaupungin asukkaat myös tulevaisuudessa voisivat käyttää Vanhan sataman aluetta virkistysalueena.

Vanhan sataman kulttuurihistorialliset resurssit ovat olleet vain osittain tiedossa, sillä aluetta ei ole laajemmin inventoitu tai tutkittu. Pietarsaaren museo onkin nykyisten suunnitelmien valossa saanut vastuulleen tehdä perusteellisempaa tutkimusta Vanhasta satamasta ja sen lähiympäristöstä, sekä myös inventoida minkälaisiin käyttötarkoituksiin aluetta on käytetty ja minkälaisia kiinteistötiloja alueelta on löytynyt.

Alueen tärkein resurssi on tietenkin itse satama ja sen yhteyteen kuuluvat satamarakenteet, kuten lastauslaiturit, ranta-aitat, venevajat sekä jäänteitä vanhoista tuotantotiloista, kuten pikiruukki, laivaveistämö, köydenpunontarata ym.

Satama ja satamarakenteet

Itse nimi, Vanha satama, juontaa juurensa 1800-luvun loppupuolelle, kun kaupunki oli jo saanut uudet satamarakenteet, ulommas Alholman kärkeen. Vanhan sataman merkityksellisin aika, itse satamana, oli 1600-luvun alusta 1830-luvulle saakka, ja kun tervan vienti 1850-luvun loppupuolella loppui, myös Vanha satama menetti taloudellisen merkityksensä. Siitä edespäin voikin sanoa, että satama alennettiin pienvene- ja kalastussatamaksi ja tänään valtaosa satamalahden veneliikenteestä muodostuu huviveneistä.

Vanhan sataman historia ulottuu vielä paljon kauemmaksi kuin vuoteen 1652, jolloin Pietarsaaren kaupunki perustettiin. Sataman ansiosta kaupunki perustettiin juuri sille paikalle, missä se vielä tänäkin päivänä sijaitsee. 1652 Ebba Brahe kirjoitti ”perustamiskirjeessä” voudilleen, Henric Tavastille Pinnonäsin tilalla, että hänellä oli aikomuksena määrätä sopiva paikka kaupungille sataman lähistöltä. Satamalla, johon kirjeessä viitattiin, tarkoitettiin niin sanottua Pedersören satamaa, johon sisältyi Vanha satama ja sen jatke-alueet sisämaan suuntaan, alue jota myöhemmin alettiin kutsua kaupunginkanavaksi.

Ensimmäisinä vuosinaan Pietarsaari joutui taistelemaan naapureitaan, Uusikaarlepyytä vastaan etelässä ja Vanhaa Kaarlepyytä (eli Kokkolaa) vastaan pohjoisessa. Tämä, jotta Pietarsaaressa saataisiin säilyttää kaupunkiin liittyvät etuoikeudet. Puolustuksekseen kaupungin kansalaiset vetosivat siihen, että Pietarsaaressa sijaitsi Pohjanmaan paras satama. 1600-luvulla tämän kysymyksen tiimoilta käännyttiin toistuvasti jopa kuninkaan puoleen ja sataman ensiluokkaisuudesta hankittiin myös todistuksia. Yhden näistä on kirjoittanut Påhl Lijtheen, joka toimi komentajana kronanin aluksella, ”St. Philippus”, joka makasi ankkuroituna kaupungin satamassa 1682. Lijtheen kirjoittaa, että sataman ”sisääntulo on hyvä”, ilman suurempia karikkoalueita ja että itse satamalahden keskivertainen syvyys oli 12-13 jalkaa. Lisäksi alusten oli Lijtheenin mukaan mahdollista ankkuroitua satamaan, aivan ranta-aittojen tuntumaan lastaamaan tavaraa. Vuonna 1686 myös kapteeni Christoffer Vernich, myöhemmin aateloitu Wernfeldt, vakuuttaa että hän ongelmitta oli hakeutunut talvisatamaan Pietarsaareen kahdella kronanin rahtialuksella, kummatkin lähes 110 jalan pituisia ja täyteen lastattuina alusten syvyys oli päälle 9 jalkaa.

Nämä todistukset tulivat myöhemmin olemamaan hyvin merkityksellisiä. Sen voi huomata vastauksesta jonka Pietarsaaren maistraatti sai, ja joka lähestulkoon sanatarkasti sisältää samat huomiot satamasta, kun mitkä näissä todistuksissa esitetään. Todistukset kuuluvatkin vanhimpiin kuvauksiin satamasta ja niistä löytyvät myös vanhimmat määritykset sataman vedensyvyydestä. 1700-luvun lopulta on löytynyt useampia kuvauksia satamasta sekä myös karttoja, joiden avulla on mahdollista saada yksityiskohtaisempaa tietoa satamasta. Vuonna 1763 Pietarsaaren ensimmäinen historioitsija Hans Henric Aspegren ilmaisee itseään seuraavasti kuvaillessaan satamaa:

”hamnens like till utlopp och ankarställe, sökes förmodligen fåfängt vid någon stad i Österbotn …”.
(Vapaa käännös: ”Tämän sataman kaltaista sisääntuloa ja ankkurointipaikkaa saa todennäköisimmin tuloksetta etsiä toisten Pohjanmaanseudun kaupunkien edustoilta…”.)

Toisia samanaikaisia kuvailuja satamasta on saatu muun muassa maanmittaaja Jonas Cajanuksen toimesta vuonna 1762, tullitarkastaja Elesin sanoin vuonna 1773 sekä pormestari Natanael Häggströmin, joka vuonna 1784 kirjoitti pseudonyymin alla pidemmän kirjoitussarjan lehteen Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo (”Erään turkulaisen seuran julkaisemia lehtiä”). Näillä kaikilla 1700-luvun lopulla tehdyillä kuvailuilla ja julkaisuilla, oli hyvin määrätietoiset tavoitteet, nimittäin valmistella maaperää purjehdusvapauden puolesta sekä laajempien tullioikeuksien saamiseksi kaupungille.

Maa-alueiden kannalta satamalla oli suotuisat olosuhteet, sen sijaitessa niin hyvin suojassa, monista eri suunnista, puhaltavilta tuulilta. Kittholma suojasi satamaa kovilta pohjoistuulilta, ja tästä syystä puiden kaataminen Kittholman alueella oli kielletty. Koko 1700-luvun ajan puunkaatokielto uusittiin vuoden välein. Etelä- ja lounaistuulilta satamalahtea suojasivat Piispansaari, Skutkulla ja Skutnäs. Pelkästään luontaiset olosuhteet eivät kuitenkaan riitä toimivan sataman luomiseksi, tarvitaan myös erilaisia satamarakenteita jotka helpottavat sataman toimintaa. Kittholman eteläisellä rannalla metsän suojassa sijaitsi sataman lastauspaikka aittoineen sekä myös tervavarastoja. Rannan mataluudesta johtuen lastauslaiturit, jossa laivat pystyivät maata ankkuroituneena, oli rakennettu ulos satamalahteen.

Myös Piispansaarella, satamalahden kaakkoispuolella sijaitsevalla niemenmaalla, sijaitsi aittoja ja tervavarastoja. Tänne päätettiin vuonna 1734 pystyttää suojarakennelma paaluista rantapenkereen vahvistamiseksi sekä lastauksen helpottamiseksi. Vanhempi paalurakennelman, joka sijaitsi Verkkoniemessä (Nätinabban), oli tuhoutunut Isonvihan aikana, mutta uudelleen rakennettiin vuonna 1722. 1750-luvulla suunnitelmissa oli jopa lähettää yksi henkilö Tukholmaan opettelemaan paalurakennelmien pystyttämistä. Siitä, miten suunnitelmat toteutuivat, ei ole tietoa.

Satamalahdessa sijaitsi myös yhteinen korjauslaituri, jota pääsääntöisesti käytettiin alusten kääntämiseen. Vuonna 1770 katsottiin että vanha korjauslaituri ei enää ”palvellut” tarkoituksenmukaisesti, jatkuvan vesijätön vuoksi. Vanha korjauslaituri myytiin huutokaupassa kauppias Stenille ja samana vuonna kymmenen kaupungin kauppiasta yhteisvoimin rakennuttivat uuden korjauslaiturin. Korjauslaiturin rakennusta varten kauppiaat anoivat puunkaatolupaa Kittholman metsään, tarvittavaan määrään puutavaraa. Tätä kyseistä korjauslaituria käytettiin vain muutama vuosikymmen, kunnes se jo oli käyttökelvottomassa kunnossa. Tämän toisen korjauslaiturin tilalle rakennettiin 1700-luvulla kolmas laituri Storoll apajalle Carlholman edustalle, jonne oli varustettu satama. 1800-luvun alussa sataman keskusta ja lastauspaikka siirrettiin ulommas Kittholman läntiselle puolelle. Tällä paikalla sijaitsee edelleen muutamia suurempia tervavarastoja jotka ovat säilyneet tältä ajalta, paikalle luonteenomainen vanha satama-alueen tunnelma on myös tallella. Sekä vanhemmalla että uudemmalla lastauspaikalla on myös säilynyt useampia niin sanottuja ”tervapohjia”, entisajan tervavarastojen vanhoja kivijalkoja.

Satamatulli

Virallinen satamatulli sijaitsi kaupunginkanavan rannalla Surbrunnsgatan:in, myöhemmin Satamakadun, pohjoispäässä. Kun veneliikenne kaupungin keskustaan, satamalahdesta kaupunginkanavaa pitkin, lakkasi 1700-luvun alussa, kaupungista käsin ei ollut enää mahdollista valvoa satamassa tapahtuvaa kaupankäyntiä. Näin ollen vuonna 1753 suunnitelmissa oli rakentaa Piispansaareen vartiointitupa tullia varten, mutta lopulta meritulli sijoitettiinkin Kittholmaan, itse lastauspaikalle. Täältä oli huomattavasti helpompaa valvoa satama-alueella tapahtuvaa toimintaa.

Vuonna 1767 Pietarsaari sai passiiviset tapulioikeudet, mikä tarkoitti, että ulkomaisten tuotteiden tuonti kaupunkiin oli sallittua, mutta meritullioikeuksia ulkomaankaupan vientiä varten kaupungilla ei ollut. Ulkomaille vietävät tuotteet jouduttiin tällöin tullaamaan Vanhassa Kaarlepyyssä, eli Kokkolassa, mikä tietenkin tuotti suurta harmia merenkululle ja vaikeutti tuntuvasti kaupankäyntiä. Vuonna 1797 Pietarsaari viimein pääsi näistä haitoista, kun kaupungille myönnettiin aktiiviset, eli täydet tapulikaupunginoikeudet.

Ulkosalla tullitalon yhteydessä sijaitsi myös alkeellinen tasapianovaaka. Vaaka koostui pukista ja yhdestä lankusta, jonka päässä oli kaksi isoa koria. Punnitseminen toimi siten, että yhteen koreista laitettiin tuotteet ja toiseen painot. Oikeita painoja oli vaikea saada hankittua, ja tästä syystä painoina usein käytettiinkin kiviä, joihin oli kirjattu painoarvo. Vakinaisessa käytössä oleva kunnallinen vaakahuone sijaitsi kaupungin keskustassa ja sitä oli siksi vaikea käyttää sataman kaupankäynnin yhteydessä.

Kaupungin tullivirkamies, paroni Falkenberg, ei ollut tyytyväinen meri- tai satamatullin sijaintiin. Hänen mielestään se tulisi siirtää Kittholman rannan luoteispuolelle, jotta redillä olevia laivoja ja kaupungin sisääntuloa satamalahtea pitkin sekä myös pienempää vesiväylää, joka kulki Kittholman itäpuolella, olisi mahdollista valvoa. Vuonna 1773 tullitarkastaja J. Elers laati pidemmän kirjoitelman, jossa hän kuvaili Pietarsaaren tullitoimen tilannetta.

Kirjoitelmaan liitettiin vielä kartta, jonka Gyllenborg viimeisteli vuonna 1794. Sekä kirjoitelman että kartan avulla saa hyvän kuvan siitä miltä merenkulku ja kaupankäynti Pietarsaaressa näytti 1700-luvun loppupuolella. Kaupunki ei saanut uutta satamatullia Ruotsin vallan aikana. Vuonna 1827 rakennettiin uusi tullilaituri ja luultavimmin sen yhteyteen pystytettiin myös uusi tullirakennus. Uusi tullilaituri rakennettiin aivan satamalahden suulle. Laituri on edelleen olemassa ja vaikka sille myöhemmällä ajalla on löytynyt muuta käyttöä, tullilaituri nimitys elää yhä.

Teollisuus- ja tehtaat

Pietarsaaren satama-alue houkutteli tietenkin - kuten toisillakin paikkakunnilla – monenlaisia, sekä pienempiä että suurempia, teollisuuksia ja tehtaita puoleensa. Vanhan sataman alueesta muodostuikin kaupungin ensimmäinen teollisuusalue. Ensimmäiset Vanhan sataman alueella toimineet tuotantolaitokset liittyivätkin merenkulkuun. Satama-alueella on toiminut monia laivaveistämöitä ja luultavimmin Momman veljesten laivaveistämö toimi täällä vuosien 1666 - 1672 välisenä aikana.

Pietarsaaren Momman laivaveistämön johtaja, Elias Gavelius, kirjoitti kirjeessään Abraham Mommalle, että hän oli määrännyt paikan varvia varten, joka sijaitsi kaupungin sataman kupeessa, kahden musketin laukauksen etäisyydellä kaupungista. Mitä luultavimmin laivaveistämö sijaitsi Kittholmassa. Monilla Vanhan sataman lähistöllä olevilla luodoilla on sijainnut tapulipetejä. Näistä tunnetuimmat ovat olleet Vesiniemessä ja Carlholmassa. Vesiniemi oli jo entisistä ajoista lähtien toiminut pedersöreläisten yhteisenä laivanrakennuspaikkana, mutta nyt satama-alueella laivanveistäminen kiellettiin kokonaan, kun pelättiin että puuhake mataloittaisi satamalahden vesistöjä. Näin ollen Vesiniemi tulikin toimimaan pedersöreläisten lastauspaikkana ja myöhemmin satama proomujen korjauspaikkana, aina 1900-luvulle sakkaa.

Vuonna 1777, kauppias Winsten anoi lupaa laivanveistämiseen tervavarastojensa vierustalla Kittholmassa, mutta anomus hylättiin. Kaupungissa heräsi tällöin keskustelu sopivasta paikasta sataman ulkopuolella, jonne yhteinen laivanrakennuspaikka voitaisiin sijoittaa. Vuonna 1797 hankkeessa oltiinkin jo niin pitkällä, että kymmenen kaupungin kauppiasta perustivat yhteisten varustamoyhtiön. Laivaveistämö sijoitettiin Carlholmaan, sataman redin läntiselle puolelle. Varvin nimeksi tuli ”Carlholmens skeppsvarv”. Carlholman saari vuokrattiin Vestersundinkylän kyläyhdistykseltä 100 vuodeksi eteenpäin, ja varvi tulikin toimimaan kaikkien näiden vuosien ajan. Laivaveistämön yhteyteen rakennettiin sekä yksityisiä että yhteisomistuksessa oleva rakennuksia. Luodolle palkattiin myös telakanvartija, joka asui rakennustelakalla. Carlholman laivaveistämössä rakennettiin vuosien 1797 – 1874 välisenä aikana yli 150 purjealusta. Nykyään vanhaa laivaveistämön-aluetta kutsutaankin nimellä ”Varvet”, eikä siis aivan syyttä.

Myös Pietarsaaren ensimmäinen tehdas, pikiruukki, aloitti vuonna 1753 toimintansa Vanhassa satamassa, tarkemmin sanottuna Verkkoniemessä (Nätinabban), satamalahden eteläpuolella. Pikiruukki toimi yhtiönä, jossa muutamia kaupungin kauppiaita oli osakkaina. Pikiruukin yhteyteen rakennettiin vaja, itse pikipataa varten, porstualla varustettu tupa, jossa pikipolttimo sijaitsi sekä varastorakennuksia pien ja tervan säilytykseen! Pikipolttimolla oli ensi alkuun pikipannu, jonka vetoisuus oli 40 tervatynnyrin verran, mutta suurempia pannuja hankittiin tarpeen mukaan, niin että viimeisimmän pikipadan vetoisuus olikin jo 60 tervatynnyrin verran.

Tuotanto oli suurimmillaan 1700-luvulla, jolloin pikeä tuotettiin vuosittain noin 1500 tynnyrillistä ja 1800-luvun alussa tuotanto oli noin 1000 tynnyriä vuodessa. 1880-luvulla pikiruukki oli viimeisen kerran toiminnassa.

Noin 1800-luvun vaihteessa Kittholmaan raivattiin köydenpunontarataa varten suora ja leveä kaistale metsän halki. Aikaisemmin köydenpunontarata oli sijainnut aivan kaupungin rajan ulkopuolella, pohjoisen pikkutullin kupeessa, tupakkakehräämön vieressä, niin sanotulla ”hampunkehrääjänkadulla”. Kaupungin laajetessa pohjoisen suuntaan, myös köydenpunontarataa oli siirrettävä. Kittholman köydenpunontarata tai nykyinen ”Köysikuja”, on hyvin näkyvä jälki kädentaidosta, joka oli hyvin tärkeää alueemme laivanrakennukselle.

Vanhan sataman alue on toiminut monenlaisten, sekä pienempien että suurempien, työpaikkojen tyyssijana, aina pajoista mekaanisiin verstaisiin sekä ruoan myynnistä olutpanimoihin saakka. Aina 1800-luvun puoleenväliin saakka, niin kauan kun satamalahti vielä palveli kaupunkimme satamana, Vanhaa satamaa voikin kuvailla kaupungin tärkeämmäksi teollisuusalueeksi.

Maanpuolustus ja satama

Mitään suurempia puolustusvarustuskohteita Vanhaan satamaan ei ole rakennettu. Täällä on yleisesti pitkälti luotettu passiiviseen puolustukseen. Mikä tarkoitti, että levottomina aikoina poistettiin reimareita, tunnusmajakoita sekä muita apuvälineitä, joilla satamaan johtavaa väylää oli merkitty. Kittholman läntisellä rannalla sijaitsee kuitenkin yksi pieni juoksuhauta, joka rakennettiin 1854 Krimin sodan aikana, kun Englannin laivasto liikkui Pohjanlahdella. Puolustukseksi haettiin kaksi tykkiä Oravaisista ja tykkien kuljetusta varten Kittholman metsään raivattiin pieni tie, joka vielä tänäkin päivänä tunnetaan nimellä Tykkitie. Lisäksi ulommas Alholman päähän rakennettiin bunkkeri sataman ja kaupungin turvaksi. Paikkaa on myöhemmin alettu kutsua nimellä ”Batteriudden”.

Maankohoaminen ja vesijättö

Pohjanmaan rannikolla sijaitsevien satamien suurin ongelma on ollut maankohoaminen, niin myös Vanhassa satamassa. Satamalahden liian nopean vesijätön estämiseksi Vanhaan satamaan oli asetettu monia erilaista kieltoja, muun muassa aiemmin mainitut kiellot laivanrakennukseen liittyen sekä painolastien tyhjennykseen satamalahteen ym.

Yhden kuninkaallisen kirjeen mukaan vuonna 1774 kaupungin virkamiehet olisivat keskustelleet uudesta järjestyslakiehdotuksesta satamaan. Pöytäkirjassa samalta vuodelta todetaan hyvin synkin tunnelmin:

”något besynnerligt, som skulle tiena till hamnens förbättrande, emedan wattnets aftagande i de låga stränderna bidraget mest dertil vår hamns upgrundande, som wäl till ingen dehl kunde hielpas. . .”

(Vapaa käännös: ”jotain poikkeuksellista pitäisi tapahtua, jotta sataman tilanne parantuisi, nyt
vedenpinnan alentuminen on lähinnä madaltanut satamamme jo entuudestaan matalia rantavesiä, eikä
juurikaan mitään ole ollut tehtävissä…”.)

Lisäksi todettiin, että uuttaa satamapaikkaa tulisi etsiä rantojen ulommilta alueilta, sekä pyrkiä varjelemaan satamalahden sisääntuloa ja rediä painolastien tyhjennykseltä. Maankohoaminen on vaihdellut eri aikakausina ja tätä nykyä alueemme vuosittaiseksi maannousun suuruudeksi arvioidaan noin 8 mm/vuodessa tai suurin piirtein 80 cm/100 vuodessa. Vedenpinnan alentuminen on Vanhassa satamassa alueittain ollut hyvinkin merkittävää.

Arvioita satamalahden vedensyvyydestä, Vesinimen sisäpuolelta, on löytynyt 1600-luvun lopulta saakka. 1680-luvulla vedensyvyys oli 12-13 jalkaa ja 1770-luvilla syvyys oli 8-9 jalkaa, kun taas 1800-luvun lopulla syvyyttä oli enää arviolta noin 5 jalkaa. 200 sadassa vuodessa vedensyvyys oli siis laskenut 7-8 jalkaa, mikä tarkoittaisi lähes 1in vesijättöä 100 vuoden aikana.

Yhteenveto

Vanhan sataman alue on ollut erittäin merkityksellinen kaupunkimme merenkulun- sekä taloudellisen kehityksen kannalta. Lähes 200 vuoden ajan Vanha satama palveli kaupunkimme satamana sekä toimi merenkulun, kaupankäynnin ja teollisuuden keskeisenä alueena. Kun satama-alueen taloudellinen merkitys aikojen saatossa heikkeni, Vanhaa satamaa alettiin käyttää yhä enemmän virkistysalueena. Jo 1800-luvun loppupuolella Kittholmaan alettiin rakentaa ensimmäisiä kesähuviloita ja vuonna 1890 myös vapaapalokunta rakensi tänne juhla-alueen, alueella on siitä lähtien kesäisin järjestetty monenlaisia ajanvietetapahtumia.

Vuosien 1984 - 1986 välisenä aikana tehtyjen ruoppaustöiden ansiosta Vanhan sataman alue houkutteli puoleensa enemmän virkistyskäyttäjiä ja näin syntyi uusi mahdollisuus elävöittää satamalahtea huvivenesataman muodossa. Vanhan sataman alue on onneksi säästynyt liian vilkkaalta virkistyskäytöltä ja tästä syystä alueella vielä tänäkin päivänä on paljon merkityksellisiä jälkiä entisajan sataman toiminnasta. Vanha satama onkin tärkeä kulttuurihistoriallinen resurssi tulevaisuutta ajatellen, virkistysalue sekä mielelle että ruumiille. Tästä syystä, ja jo mainitsemieni uusien suunnitelmien valossa, Vanhan sataman alueelle onkin ajateltu tulevaisuudessa rakennettavaksi muun muassa historiallista museota, kokonaisvaltaista laivanrakennusta, Jacobstads Wapen anno 1767, sekä merellistä huvipuistoa ym.

Lähteet

PAINAMATTOMAT LÄHTEET:
Pietarsaaren museo:
Uuden tullilaiturin, tilintarkastus 1827.
Pikiruukki, tilintarkastukset 1801 - 29.
Karttoja ja kaupunginsuunnitteluja 1693 - 1860.
Esinekatalookit 1984-86.

Pietarsaaren keskusarkisto:
Pöytäkirja 1729 - 1877.
Tiluskarttoja.
Kopio tullitarkastaja J. Elers kirjoitelmasta 1773.

PAINETUT LÄHTEET:
Ahlström, Alarik; Jakobstads hamn och dess uppgrundning. Pedersöre jul- och hembygdsbilaga 1924.
Björklund Guy; Beckbruket - Jakobstads första fabrik. Pedersöre jul- och hembygdsbilaga 1924.
Calonius Allan; Orsakerna till städerna Nykarleby, Jakobstads och
Gamlakarlebys uppkomst. Fennia 80 Nr 2. Helsingfors 1957.
Pietarsaaren Kaupunki. Kittholma, raportti 31.5.1985.

GamlaHamn_logotyp.png

Pietarsaaren Vanha satama ry

gamlasatama@gmail.com

Vega-säätiö

vegastiftelsen@gmail.com

Pietarsaaren Vanha Satama Oy

peter.bostrom@datic.fi