Sök på sidan

Gamla hamn - Vanha Satama 21

Historiikki

Nimi Kittholmen löytyy kirjoitettuna kartoista 1600-luvun lopulta, joskin tällöin nimellä ”Kythollmen”, joka tulee sanasta ”kytland”. Verbi ”kytta” tarkoittaa ruotsinkielisen murresanakirjan mukaan; polttaa kaskea, eli sytyttää risu- ja turvekasoja, jolloin jäljelle jääneen tuhkan avulla lannoitetaan maaperää. Sanaa Kytland voi myös verrata suomenkieliseen sanaan ”kytö”, ruotsiksi sved(en). Pietarsaarelaisella suomenruotsalaisella murteella sanotaan edelleen ”kyta”, kun tarkoitetaan että jokin palaa tai kypsyy hitaasti.

Entinen museon johtaja Guy Björklund on kirjoittanut Vanhasta satamasta kertovan historiikin. Voit lukea tekstin kokonaisuudessaan klikkaamalla vasemmalla puolella olevaa linkkiä. Tässä pieni ote historiikista.

Pietsarsaaren ja Vanhan sataman kartta

Miksi “Vanha satama”?

Itse nimi, Vanha satama, juontaa juurensa 1800-luvun loppupuolelle, kun kaupunki oli jo saanut uudet satamarakenteet, ulommas Alholman kärkeen. Vanhan sataman merkityksellisin aika, itse satamana, oli 1600-luvun alusta 1830-luvulle saakka, ja kun tervan vienti 1850-luvun loppupuolella loppui, myös Vanha satama menetti taloudellisen merkityksensä. Siitä edespäin, voikin sanoa että, satama alennettiin pienvene- ja kalastussatamaksi ja tänään valtaosa satamalahden veneliikenteestä muodostuu huviveneistä. 



Vanhan sataman historia ulottuu vielä paljon kauemmaksi kuin vuoteen 1652, jolloin Pietarsaaren kaupunki perustettiin. Sataman ansiosta kaupunki perustettiin juuri sille paikalle, missä se vielä tänäkin päivänä sijaitsee. 1652 Ebba Brahe kirjoitti ”perustamiskirjeessä” voudilleen, Henric Tavastille Pinnonäsin tilalla, että hänellä oli aikomuksena määrätä sopiva paikka kaupungille sataman lähistöltä. Satamalla, johon kirjeessä viitattiin, tarkoitettiin niin sanottua Pedersören satamaa, johon sisältyi Vanha satama ja sen jatke-alueet sisämaan suuntaan, alue jota myöhemmin alettiin kutsua kaupunginkanavaksi.

Veneveistämö ja PIkiruukki

Pietarsaaren satama-alue houkutteli tietenkin monenlaisia, sekä pienempiä että suurempia, teollisuuksia ja tehtaita puoleensa. . Ensimmäiset Vanhan sataman alueella toimineet tuotantolaitokset liittyivätkin merenkulkuun ja laivanrakennukseen. Satama-alueella on toiminut monia laivaveistämöitä ja luultavimmin Momman veljesten laivaveistämö toimi täällä vuosien 1666 - 1672 välisenä aikana.



Pietarsaaren ensimmäinen tehdas, pikiruukki, aloitti vuonna 1753 toimintansa Vanhassa satamassa, satamalahden eteläpuolella. Tuotanto oli suurimmillaan 1700-luvulla, jolloin pikeä tuotettiin vuosittain noin 1500 tynnyrillistä ja 1800-luvun alussa tuotanto oli noin 1000 tynnyriä vuodessa. 1880-luvulla pikiruukki oli viimeisen kerran toiminnassa.

Noin 1800-luvun vaihteessa Kittholmaan raivattiin köydenpunontarataa varten suora ja leveä kaistale metsän halki. Köydenpunontarata, joka oli laivanrakennukseen liittyvä todella tärkeä kädentaito, on hyvin merkityksellinen jälki Vanhan sataman alueen toiminnasta tältä ajalta.



Vanhan sataman alue on toiminut monenlaisten, sekä pienempien että suurempien, työpaikkojen tyyssijana, aina pajoista mekaanisiin verstaisiin sekä ruoan myynnistä olutpanimoihin saakka. Aina 1800-luvun puoleenväliin saakka, niin kauan kun satamalahti vielä palveli kaupungin satamana, Vanhaa satamaa voikin kuvailla kaupungin tärkeämmäksi teollisuusalueeksi.

Vanha satama -alue 01

Virkistysalue ja huvivenesatama

Tervan viennin loppumisen johdosta Vanha satama menetti 1850-luvulla taloudellisen merkityksensä ja satama-alueen merkitys virkistysalueena korostui. Jo 1800-luvun lopulla Kittholmaan rakennettiin ensimmäisiä kesähuviloita. Vuonna 1890 myös Vapaapalokunta rakensi tänne juhla-alueen, jossa on sittemmin kesäaikaan järjestetty monenlaisia ajanvietetapahtumia.

Uimaranta

Vuonna 1981 kaupunginvaltuustoon jätettiin aloite, jossa toivottiin enemmän panostusta Vanhan sataman alueeseen ja esitettiin että Pietarsaari elvytettäisiin takaisin merenkulkukaupungiksi. 1984 nimitettiin työryhmä, jonka voimin myöhemmin syntyi Vanha Satama OY, Jacobstads Wapen, FantaSea-park sekä jatkeena vielä Vega-säätiön perustaminen.



Vuosien 1984–1986 välisenä aikana tehtyjen ruoppaustöiden ansiosta Vanhan sataman alue houkutteli puoleensa enemmän virkistyskäyttäjiä ja näin syntyi uusi mahdollisuus elävöittää satamalahtea huvivenesataman muodossa. Vanhan sataman alue on onneksi säästynyt liian vilkkaalta virkistyskäytöltä ja tästä syystä alueella vielä tänäkin päivänä on paljon merkityksellisiä jälkiä entisajan sataman toiminnasta.

Oheinen kartta vuodesta 1989 kertoo Vanha satama -alueen aktiviteetteista (H. Reitti / Mainosreitti).

Gamla Hamn-karta, H. Reitti

GamlaHamn_logotyp.png

Pietarsaaren Vanha satama ry

gamlasatama@gmail.com

Vega-säätiö

vegastiftelsen@gmail.com

Pietarsaaren Vanha Satama Oy

peter.bostrom@datic.fi